torstai 20. kesäkuuta 2013

Pantsun treeneistä kohti juhannusta... SHS mielessä.

Mahtavuutta!

Piia Pantsu kävi Salossa Anisiss valmentamassa tänään ja eilen. Piian treeniin on aina kiva mennä, saa huippuopastusta ilman armoa. Toki ei se vakivalmentajakaan juuri armonpaloja jakele.. ;) Mutta arvostus Piiaa kohtaan on suuri. Hänellä on osaamista ja hieno asenne työhönsä. Tällaiset tavisharrastajat saavat huomiota sekä oppeja siinä missä huipulla kilpailevatkin.

Eka päivä on perinteisesti hevosen ratsastamista avuille ja verryttelyä. Puomeja, pieniä esteitä jne teknisiä juttuja. Tokana päivänä, eli tänään, hypättiin rataa. Uli tuntui vähän väsyneeltä eilisen helteisen rääkin jälkeen, mutta kivastihan se sieltä heräsi ja jaksoi. Mentiin 120 tason aika vaikeaa rataa. Ykkönen super, kakkonen super, kolmonen ihan pirun super.. sitten ehdin ajatella että tämähän sujuu kuin tanssi.. ja nelonen hups, vitonen hups...... No siitähän sitten aloitettiin alusta ja mentiin rata läpi pari ongelmakohdan kanssa. Mutta läpi mentiin! Sen jälkeen hiottiin ja hiottiin niitä ongelmia kuntoon. En saanut tammaa reagoimaan tarpeeksi esteiden jälkeen, tultiin vähän huonoa laukkaa ja väleihin ei saatu haluttua tempoa. Siinä sählättiin sitä sun tätä - mutta tamma hyppää. Se hyppää! Se hyppää niin rehellisesti ja hyvin että en osaa ymmärtää. Sanoinkuvailemattoman upea hevonen. Mitä teen kun siitä aika jättää, ei sellaista löydä ikinä. Elämäni hevonen.

Nyt juhannuksen viettoon rauhallisissa merkeissä, odottaen että Salo Horse Show'n ilmoittautumisaika menee umpeen ja nähdään saldot! Kohta alkaa lopullinen rypistys kohti kisoja. Ht.netissä on keskustelua mm Salon karsinahinnoista (samat hinnat on käytännössä joka paikassa, osassa kalliimpaa jos ja kun yövytään useampia öitä..) - avaan tätä tässä vielä myöhemmin. Sitä miksi ne maksavat sen mitä ne maksavat sekä sitä miten niiden hintoja pitäis laskea. Siis se on selvää että niiden hintoja pitäisi saada alaspäin... nyt se ei onnistu. Mainittakoon että mm sähköpaikoista meillä Salossa tulee takkiin 1000€....... mutta en halua nostaa hintaa niistä.

Hyvää jussia kaikille!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ratsastusurheilun yhteenliittymä - hevosurheilufoorumi

Tässä hässäkän keskellä pitää purkaa aika-ajoin mielessä painavia ja pyöriviä juttuja. Ei muuten mutta pitää saada tilaa uusille asioille - tuntuu tuo kapasiteetti olevan varsin rajallista. ;)

Meillä on hevospiireissä mielettömästi aktiivisia hyviä tyyppejä, joilla on ideoita ja visioita siitä miten asioita tulisi kehittää. Siitä miten meidän tulisi toimia että saadaan entistä parempia tuloksia joka mittarilla aikaiseksi. Valtava voimavara valuu hukkaan, näin minä ainakin ajattelen. Nyt ei ole aidosti työkaluja ja kanavia verkostoitua sekä keskustella kunnolla.

Pitäisikö alkaa järjestämään jotain "varjokokousta", "ratsastusfoorumia", "ideariiheä" tai ehkä Hevosurheilufoorumia puolueettomalta näkökulmalta. Ihmiset otetaan vastaan ihmisinä ja asiat asioina. Keskustelua sekä ideointia ilman tiettyä jäykkyyttä ja rajoitusta jota jotkin viralliset tahot/kokoukset tahtovat rajoittaa. Olisko mitään?



Muistakaapa nauttia elämästä hevosten kanssa. Ja ilman.

P.S Siirryn tästä kyllä kirjoittelemaan sinne lätkänkin puolelle jahka heinä- elokuu on ohi!

Parana ja Uliosa E ainakin nauttivat elämästään!




maanantai 17. kesäkuuta 2013

Ranking järjestelmästä

Ihan ohimennen muutama ajatus ratsastuskilpailuiden ranking järjestelmästä tai oikeastaan luokkajaoista kilpailuissa. Sekä este että koulupuolellahan menee sulassa sovussa ja harmoniassa kaikki me harrastelijat sekä rautaiset ammattilaiset. Estekilpailuissa ammattilaiset tai muuten huipulla kilpailevat ottavat verkkaluokiksi pienempiä luokkia alle. Eikä siinä ole mielestäni mitään väärää tai pahaa, se on vain niin. Toisaalta harrastajan näkökulmasta sitä vaan voi oppia ja ottaa mallia ammattilaisista!

Koulukilpailuissa erot ja tasot ovat joskus jopa oikeastaan naurettavan räikeitä. En tiedä todellakaan koulupuolen asioista juuri mitään.. mitä nyt avokin ja ystävien kautta asiaa tulee seurattua. Joskus jopa ihan paikan päältä, joskus vain tallikeskusteluissa. Koulukisoissa näkee entistä useammin ammattiratsuttajia tai muuten vaan korkeammalla tasolla kisaavia ratsukoita helpoissa luokissa. En ylipäänsä ymmärrä sitä, mutta jos on pakko mennä ratsukoiden normaaliosaamisen alarajan alapuolella niin ei siinä mitään. Kukin tyylillään. MUTTA, siis se iso MUTTA. Aiemmassa ratsastuskilpailuita käsittelevässä tekstissä ohimennen asiaa sivusinkin:

RANKING-JÄRJESTELMÄN PARANTAMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTO!

Esimerkiksi muuten Salo Horse Show'ssa toteutetaan luokkajako (jos tulee jättiluokkia ja luokat jaetaan) ranking-pisteiden perusteella. Sen toteuttaminen oli tänä vuonna jostain syystä hankalaa, mutta onnistuu nyt kuitenkin. ;)  Tästä tavasta ovat pitäneet kaikki - joten miksei voisi olla yleisempikin käytäntö? Ajattele jos etenkin koulupuolella luokat jaettaisiin "aina" (toki joku järkevät osallistujamääräporras / systeemi pitää kehittää) ranking pisteiden perusteilla? Ammattilaiset ja huipulla kilpailevat olisivat käytännössä omassa luokassaan ja harrastekilpailijat omassaan. Miten helppoa! Miten hyvää - vai olisiko, kommenttia kiitos!? Tuon toteutus sitäpaitsi olisi helppoa. Kaikki tieto ja data on olemassa sähköisessä muodossa. Järjestelmiin skarppaus ja saataisiin joka kisan jälkeen tyyliin Online-tietoa rankingista! Jos pärjäät nouset ylöspäin, jos et, saat mennä taas takaisin harrastekilpailijoiden kanssa.

Tästä hyvä käytäntö niin koulu- kuin estepuolelle?
 
Edellinen kirjoitus ratsastuskilpailuista on nyt luettu noin 1400 kertaa! Vau! Keskustelu ollut valjua, tai siis oikeastaan olematonta. Liian vaikea aihe vai mikä siinä on?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kisaviikon jälkeen..

Ypäjän Kisaviikolla tuli käytyä hevosten kanssa kolmena päivänä, itse kuskin paikalla vain eilen sunnuntaina. On se kyllä ihan kiva tapahtuma kaiken kaikkiaan - Ypäjällä puitteet ovat huippuluokkaa. Tällaisten tapahtumien järjestäminen siellä on se juttu mitä tarvitaan tai miksi näen Ypäjän tärkeänä. Siihen kun lisätään valmennustoiminta jne niin ollaan siellä Ypäjän vahvuusaluella. Sen sijaan tähtikilpailut veisin pois Ypäjältä huonon sijainnin takia... Finnderby on ja pysyy, mielestäni muuta ei ulkokaudella "tarvita". Hallikausi on asia erikseen!

Eilen siis päästiin toista kertaa lyhyehkön hevosuran aikana Ypäjän superhyvällä ja hienolle derbykentälle! Sitä kyllä odotti, on se vaan kivaa. Matkassa siis suurella sydämellä varustettu tammani Uliosa E. Lähtönumero oli 52, lähtijöitä alunperin 55... kuinka ollakkaan kun hyppäsin hevosen selkään verryttelyyn alkoi satamaan aika reippaasti. Sade yltyi starttia kohden kaatosateeksi. Eihän se sade mitään sinänsä haittaa, mutta nurmella toki täytyy taas ajatella vähän erilailla. 110cm aikaluokka ja ajatus oli mennä isoa laukkaa kun tilaa kerran on. Siitä piti vähän tinkiä. Lopputulos 4vp, joka menee mun piikkiin. Ulilla oli kahden ekan esteen jälkeen just sellainen laukka päällä jota kuivalla kelillä oltaisiin menty, jouduin ottamaan vähän pois ja en saanut tehtyä sitä ihan ajoissa - tultiin vähän juureen. Mutta muuten kyllä kokonaisuudessaan hyvä rata ja lopputulos. Tamma on vaan mitä mainion!

Kuvalinkki:
AI MITEN NIIN SATOI?

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ratsastuskilpailuiden tulevaisuus

Tässä on työt ja omat hevoset sekä tietysti Salo Horse Show pitänyt niin kiireisenä ettei ole ehtinyt tätä tekstiä julkaista. Nytkin se jää hieman keskeneräiseksi ja viimeistelemättömäksi, mutta asiat kutakuinkin tässä. Jatketaan tämän jälkeen keskustelua kehitystoimista - eli asiaa luvassa vielä lisää... viimeistään ennen Salo Horse Show'ta. Tarkoitus on avata keskustelua parin blogikirjoituksen voimin, tässä niistä ensimmäinen. Ja toki otetaan keskusteluun mielellään aiheita muiltakin - itse sitä on kuitenkin aina oma putkinäkö päällä eikä havainnoi kuin ne omat juttunsa. Vaikka yrittäisi olla silmät auki.

Ratsastuskilpailuiden kalleus sekä tietty tyytymättömyys liittoa kohtaan on nyt ehkä suurempi kuin koskaan ennen. Tästä keskustelusta ei voi välttyä enää yhdelläkään kilpailupaikalla tai kahvikupposen äärellä kilpailijoiden sekä harrastajien parissa. Ison laivan kääntäminen vie tunnetusti aikaa, mutta aika on jo ajanut näkemykseni mukaan ohi joten nyt vaaditaan täyskäännöstä, vaikka lentäisi pari ukkoa yli laidan. Noin kuvainnollisesti. ;)

Jos me haluamme ratsastusurheilulle kasvua (ja edes ylläpitää nykyasema) tulee meidän viedä monia asioita eteenpäin. Etenkin jos haluamme sekä urheilullisesti että ammatillisesti laadukkaampaa toimintaa. Alla ranskalaisin viivoin hyvin yksinkertaisesti pääkohtia jotka pitää avata kunnollisesti ja käydä läpi. Asioita jotka pitää muuttaa.

- kustannusten laskeminen ja hallinta
- kansallisten kilpailuiden lukumäärä
- SRL:n tuki ja osallisuus kilpailuissa
- SRL:n kilpailusponsoreiden tuen tultava 100% kilpailijoille ja järjestäjille
- aluekilpailuita lisää
- selkeämmät kriteerit kansallisiin kilpailuihin (järjestyspaikka / selkeä to do list)
- kilpailupaikkojen ranking; vain parhaissa paikoissa kansalliset kilpailut (tiukemmat selkeät ehdot)
- alueellinen sekä seurojen välinen yhteistyö, alueellisia sarjakilpailuita



Kaikista ylläolevista voisi vaikka kirjoittaa kirjan mutta ihan siihen en nyt lähde. Olen siis pakotettu oikomaan mutkia! Kunhan herättää keskustelua ja uusia avauksia. Aiheethan nitoutuvat toinen toisiinsa monessakin mielessä.. pyrin silti katsomaan aihe kerrallaan näitä - myöhemmin on yhteenvedon aika.


Kustannusten hallinta ja kulujen laskeminen
Kuuma peruna - kilpailukulut. Kilpailukustannukset ovat nousseet viime vuosina rajusti aluetasolta lähtien. Talkoovoimin seuratoimijoiden avulla järjestetyt aluekilpailut ovat vielä yleisesti järkevän hintaisia, mutta kaupallisten järjestäjien ja organisaatoiden kilpailukustannukset ovat nousseet kipurajoille. Pelkkä lähtömaksu ei muodosta kilpailukulua kuten hyvin tiedetään. Kustannuksia tulee ell-maksujen, turvallisuusmaksujen, hevosten majoitusten, sähköjen ja monen monen muun muodossa. Kustannusten nousuun ei ole yksiselitteistä syytä - se on monen asian summa. Ketään ei liene eri mieltä että kuluja pitää laskea kuitenkin niin että kilpailutoiminnan järjestäminen on kannattavaa ja järkevää. Usko tai älä, se on aidosti yksinkertaista pienillä muutoksilla kuten kohta tulet huomaamaan.

Kilpailukalenteri ja kilpailutasot
Painotan nyt tässä kohtaa että haluan kehittää kokonaisvaltaisesti hevos- ja ratsastusurheilua, mutta oma osaamisalue sekä tietotaito on vahvasti estepuolella. Kiinnostus lajeja kohtaa on olemassa mutta omat rajoitteensa ne kai minullakin on. ;) Eli jos teksti tuntuu painottuvan estepuolelle, se ei ole sitä ihan tarkoituksenmukaisesti..


Kilpailutasojen sekä sääntöjen muutoksilla saadaan aikaan helposti pieniä ihmeitä. Inhoan itse ehdottomasti eniten sanoja ja ihmisiä jotka hokevat "ei" tai "ei saa" tai ehkäpä "ei pysty". Kaikkea pystyy kun halutaan! Kansallisia kilpailuita on Suomessa suhteellisen paljon. On näyteikkunakilpailuita sekä ns pikkukansallisia. Kun järjestäjä ottaa harteilleen kansallisten kilpailuiden järjestämisen on sääntö- ja määräysasteikko verrattaen raskas taakka kantaa. Eittämättä sääntöjen tapaan toimimalla nostetaan järjestäjän kustannuksia joka tietysti heijastuu kilpailijan kukkaroon; eläinlääkärit, ambulanssit sekä muut oheistoiminnot ovat isoja kustannuksia! Mielestäni tulevaisuudessa kansallisia kilpailuita tulee järjestää entistä vähemmän mutta huomattavasti laadukkaampana. Kun yhteistä jaettavaa ei ole paljon, jaetaan sekin vähä järkevämmin. 

Jatkossa kansallista statusta kantavat vain tietyt laadukkaat kilpailut näyteikkunakilpailuiden (GP / SM) lisäksi. Nykyiset pikkukansalliset voivat ihan yhtä hyvin olla aluekilpailuita. Jos jotakuta helpottaa niin voidaanhan sitä lähteä muuttamaan kilpailuiden nimiä tai antaa vaikka tähtiä, jottei ahdista jos joutuu itse pois kansallisen kisaajan statuksesta. :)


Aluekilpailuiden järjestäminen on huomattavasti kevyempää ja helpompaa. Lähtömaksut ja kilpailukulut ovat maltillisia. Se, että järjesteään aluekilpailut, ei tarkoita etteikö järjestäjä voisi panostaa niihin. Päinvastoin. Tiukentamalla ja tarkentamalla kansallisten kilpailuiden kriteereitä sekä määrää luodaan järjestelmä jossa kansalliseksi järjestäksi haluavan tahon tulee näyttää kykynsä aluekilpailuiden yhteydessä. Myös aluekilpailut voivat olla näyttävät, koristeelliset, laadukkaat ja kaksi- tai kolmipäiväisiä. En halua tinkiä laadusta - päinvastoin.

Alueellinen yhteistyö sekä seurojen että tallien välillä on tärkeää - luodaan hyviä alueellisia kiinnostavia kilpailusarjoja parempien palkintojen sekä normaalia laadukkaampien aluekilpailuiden muodossa niin saavutetaan varmasti ne tällä kaudella kadonneet kilpailijat entistä paremmin! Luodaan sitä yhteistyötä yli rajojen!

Kilpailujärjestelmän uudelleensuunnittelulla voidaan jo itsessään saada harrastajalle sekä jonkin verran kilpailuja kiertävälle aikaan merkittäviä säästöjä. Lähtömaksu voi olla 25€ 50€ sijasta!

SRL:n tuki ja osallisuus
Kun aletaan puhua niistä kenellä sitä rahaa harrastamiseen tai pikemminkin ammatin harjoittamiseen palaa hurjasti ei riitä enää kilpailukalenterin muokkaaminen. Toki se näkyy täälläkin, mutta kansallisia kiertävien kanssa pitää tehdä jo muutakin. Siis sikäli mikäli halutaan säilyttää elivoimainen GP-sarja ja näyteikkunakilpailut!

Olen jo useasti kirjoittanut ja ilmaissut tyytymättömyyteni SRL:n suuntaan kun puhutaan vaikkapa GP-sarjasta ja sen järjestelyistä. Esimerkiksi GP-kilpailun järjestäminen tulisi olla seuroille erittäin haluttu juttu jolla saadaan vaikka rehellisesti sitä tuottoakin pankkitilille investointeja sekä jäsenistön kouluttautumista sun muuta varten. Nyt ison GP-kisan järjestäminen on nuorallatanssia. Nuora kaiken lisäksi kulkee kohtuu korkealla - pudotus voi olla raju!

Nyt tällä kertaa vain yksi suora toimenpide-ehdotus. Kyllä, yksi asia joka voi muutta.. no ehkä ei kaikkea mutta ainakin PALJON!

1. Liitolla on GP-sarjoihin sekä muihin sarjoihin kuuleman mukaan hyvät sponsorisopimukset. Nämä sopimusrahat tulisi ohjata täysimääräisenä kilpailusarjojen pyörittämiseen! Tuskinpa tukijat haluavat aidosti tukea organisaatiota vaan kilpailusarjaa, urheilijoita ja tapahtumia. Kun nuo voivat hyvin sponsori saa rahoilleen sen vastineen mitä haluaa. Kun nuo voivat hyvin ollaan onnistuttu ja saavutettu tavoite joka edesauttaa parantamaan tasoa kaikilla mittareilla.

Kun tuo raha jaetaan järkevällä systeemillä saadaan hyvinvoiva sekä kannattava kansallinen kilpailujärjestelmä. Palkintoja saadaan nostettua jopa merkittävästi sekä lähtömaksuja jne pienennettyä. Kun vielä jossakin vaiheessa saadaan tähän kohtaan hevosten tilapäiskarsinoiden hinnoittelua järkevämmäksi alkaa paketti olemaan kasassa.

Seurojen toki tulee olla entistä aktiivisempia ja hankkia myös itse omia sponsoreita - meilläkin on Salossa oikeasti todella hyvin yritysmaailma Salo Horse Show'n takana. Ei voi kuin ihailla ja kiittää tukijoita jotka vaikeinakin aikoina sponsoroivat meidän omaa huipputapahtumaamme. Käsi sydämellä, ilman noita tukieuroja ja tuota myyntityötä meillä ei olisi mitään edellytyksiä pitää kisoja!

Kilpailupaikat ja kilpailijat
Kun kilpailujärjestelmää on saatu uuteen uskoon tulee samanaikaisesti tarkistaa kilpailupaikkojen kriteerit. Jos ja kun halutaan entistä laadukkaampia kansallisia kilpailuita tulee olla selvät speksit mitä vaaditaan, mitä halutaan. Mulla on ajatus eräänlaisesta "to do listasta" joka jokaisen kansallista kilpailua järjestävän seuran/kilpailupaikan tulee noudattaa. Listalla on yksinkeritaisia siisteyteen, pohjien laatuun sekä henkilökunnan lukumääriin liittyviä asioita. Selkeät yksiselitteiset kriteerit paikoilla jotka järjestävät tuon uuden systeemin mukaisia kansallisia kilpailuita. Luodaan kilpailupaikkojen ranking: vain parhaat paikat parhaille kilpailuillle! Tällä haluaisin myös sitä että paikkoihin panostettaisiin entistä enemmän. Suuntaus on ollut muutaman viime vuoden aikana todella positiivinen tällä saralla jo mielestäni. Tämä ylläpitäisi ja varmistaisi ettei paikat pääse huonoon kuntoon. Samalla luo tiettyä sopivaa kilpailuhenkeä - halutaan panostaa, halutaan parhaat kilpailut!

Niin muuten.. tämä ei ole mikään oikotie onneen kilpailijoillekkaan. Totta kai kaikki haluaisivat tuohon entistä laadukkaampaan, halvempaan sekä osin rahakkaampaan kansalliseen sarjaan mukaan.. sinne päästäkseen täytyy olla tietty ranking. Ranking järjestelmää voisi hieman tarkastella ja muuttaa sekä luoda entistä selvästi reaaliaikaisemmaksi. Siten että vaikuttaisi edellisen kauden suoritukset yhdessä esimerkiksi "haastajana" toimivien kuluvan kauden suoritukset. Näillä saataisiin aitoa panosta sekä laadukasta KILPAILUA myös aluekilpailuihin.... tätä voisi pohtia joskus myös vähän enemmän?! Mutta summa summarum, jotta pääset ns uutena haastajana kansalliseen rinkiin annat näytöt aluekisoissa. So simple!
 

Tästä tuli nyt kohtuu pitkä ja erityisen sekava sävellys, mutta alku jollekin...... viikonloppuja, itse lähden nauttimaan Ypäjän Derbykentästä!