keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Salo Horse Show - jättimenestys urheilun näkökulmasta

No niin!

Ehkä tästä kohtapuoliin kroppa ja mieli toipuu sekä palautuu. Salo Horse Show 2013 päättyi sunnuntaina. Kaikki sujui mallikkaasti, enemmänkin kuin hyvin. Foreca lupaili kisaviikonlopuksi katastrofaalista ilmaa ja kilpalun johtajana sain vähintään muutaman harmaan hiuksen päähäni. Onneksi tukka on vielä sen verran tuuhea ettei moinen haittaa.

Palaute sekä sponsoreilta, yleisöltä että kilpailijoilta sekä heidän tiimeiltään oli  suorastaan ylistävää (samalla mykistävää). On asioita jotka voidaan tehdä entistä paremmin, on paljon asioita joita voidaan kehittää.

Nyt käydään vielä viikko pari aika aktiivista loppuyhteenvedon aikaa - mietitään mitä tehtiin ja missä on parannettavaa. Ja tietysti samalla jännitetään taloudellista puolta. Jatkan samalla siitä kilpailusarjojen sekä ratsastusurheilun kehittämisestä.... tai oikeastaan tässä kohtaa nämä kaikki liittyvät jälleen yhteen.


Palailen asian tiimoilta näppäimistön eteen vielä lähiaikoina. Kovaakin tekstiä luvassa.

Järjettömät kiitokset kaikille mukana olleille talkoolaisille sekä tukijoille! Me tehtiin se taas - YHDESSÄ!

Katsomot olivat täynnä torstaista sunnuntaiseen. Huikeaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti