Hevosurheilua(ko) Suomessa? (huom: vanha teksti, julkaistu 23.6.2011)

Ratsastusta ei mielletä Suomessa huippu-urheiluksi, ei edes urheiluksi. Tämä on jotenkin nurinkurista. On oikeastaan hämmästyttävän omituista miten tietyt marginaalilajit saavat valtakunnan mediassa huomattavasti enemmän huomiota kuin ratsastus. Toisaalta on ymmärrettävää että viiden osakilpailun pääkilpailusarja ei ole omiaan luomaan huumaavaa kilpaurheilutunnelmaa.  Aloitin itse tämän jalon lajin harrastamisen reilut kuusi vuotta sitten, ennen tätä kuuluin tähän hevosurheilua ihmettelevään, täysin sen huomiotta jättävään, porukkaan. Olin lätkäjätkä (toki olen vieläkin). Mutta jo ensikosketuksen jälkeen aistin hevosissa, hevosurheilussa, jotain aivan ainutlaatuista taikaa. Tämä muutostyö vie aikaa, ja vaatii paljon töitä sekä tuoreita ideoita. Mietitään tätä myöhemmin, nyt pinnalla on toinen asia joka tosin osittain liittyy myös tähän.

Tällä hetkellä mielessäni sattuneesta syystä on isojen kansallisten kilpailujen järjestäminen Suomessa. Näiden kohdalla SRL on kuin moskiitto, imee viimeisetkin veret seuroilta. Paikalliset kilpailujärjestäjät vuotavat verta, hikeä ja kyyneliä (kirjaimellisesti). Paikalliset kilpailujärjestäjät kantavat taloudellisen vastuun. Liitto määrää. Tämä ei yksinkertaisesti voi jatkua näin – jos tulee vaatimuksia, pitää tulla myös kunnolla tukea. Pari pikkutelttaa ja muutaman sadan euron tuki ei riitä. Kilpailujärjestäjän (poislukien yritykset) tulee saada liitolta koko kiertuepaketti pystytettynä ja purettuna. Tähän pitää kuulua mm. jabat (nyt törkeän hintaisia), kuivikkeet, tv-ryhmän tarpeet, kentällä tarvittavat Gatorit tai vastaavat sekä kuhunkin kilpailuun tarvittava telttakalusto. Lisäksi järjestäjien tulee saada osa valtakunnallisista sponsorituista (näistä osa on suoraan pois paikallisilta järjestäjiltä). Näillä toimilla kilpailujärjestäminen saadaan houkuttelevaksi ja haluttavaksi. Tällöin kilpailujärjestäjillä jäisi resursseja keskittyä kilpailutapahtumien kehittämiseen, mainontaan ja brändin vahvistamiseen. Uskon että osakilpailuiden määrää voisi varmasti jopa kasvattaa; saataisiin samalla urheilullisesti hieman uskottavampi kiertue.

Olen miettinyt viime aikoina myös erillisen kilpailusarjan perustamista yhteistyössä eri kilpailujärjestäjien välillä. Tällainen ”Timanttiliiga” tai vastaava voisi olla jopa todella hyvä ja haluttu. Yleinen ilmapiiri kun tällä hetkellä puoltaisi itsenäistä liitosta riippumatonta kilpailujärjestämistä. Tähän liigaan pari yhteistä isoa pääsponsoria joiden tuotot jaetaan suoraan järjestäjien kesken. Loput yhteistyökumppanit voivat olla paikallisia jo nyt ratsastusta tukevia yrityksiä. Kiertuetta voisi laajentaa kysynnästä ja järjestäjien halukkuudesta riippuen – voisi olla esim. kahden ja kolmen tähden kilpailuita jotka ovat samaa kokonaissarjaa, mutta pisteytetty eri arvoisesti.

Niin tai näin, muutosta pitää tapahtua. On päivänselvää että lähtö- ja muiden maksujen suuruutta pitää saada laskettua ja palkintorahoja hieman korotettua. Järjestäjien puolesta se olisi mahdollista mm. yllämainittujen toimien ansiosta. Liitossa pyörivät miljoonat pitää saada kohdistettua paremmin. Itse asiassa liiton tähtikiertueessa voisi olla yksi palkattu henkilö joka vastaa sekä koordinoi. Vaikka seuroissa ja kilpailujärjestäjissä on rautaisia ammattilaisia olisi kaikkien etu että Suomessa olisi aidosti edes yksi henkilö joka tuntee paikallistason resurssit, kilpailupaikat, ongelmat, heikkoudet ja vahvuudet. Tämä ”kilpailupäällikkö” työskentelisi siis jokaisen isoja kilpailuita järjestävän organisaation kanssa. Aikaa jäisi varmasti myös sponsoriyhteyksien hoitamiseen ja kilpailuiden yleisen ilmeen (niin yleisölle kuin medialle) kehittämiseen.

Ai niin. Onko maagista markkinataitoa ratkaista GP-pääluokan voitto ennen nuorten GP:tä? Eikö olisi luontevaa että nuorten GP:n kisataan ennen pääluokkaa. Niin ja se ”auto”-luokka. Miten on mahdollista että kilpailusarja on menossa eikä sponsoria ole olemassa? Pistetäänkö auto lopulta liiton piikkiin?

Näistä aiheista voisin kirjoittaa vaikka romaanin pituisesti, puhua päiväkausia, miettiä ja pohtia. Tämä on pieni avaus joka tulee saamaan jatkoa jossain muodossa vielä myöhemmin. Toivottavasti saadaan aikaiseksi hedelmällistä, ehkä jopa kuplivaa näin juhannuksen alla, keskustelua!

Muistattehan, että tämä on minun henkilökohtainen mielipide.

Turun Pahin Sairaus (huom: arkistokirjoitus, julkaistu 20.11.2010)

Olen seurannut ja kannattanut Turun ylpeyttä, Turun Palloseuraa pikkupojasta asti. Tunteet ja siteet seuraa kohtaan ovat erottamattomat. Siksi jo viime kesänä alkanut tuskastumiseni seuran toimiin tuli siihen pisteeseen, etten enää voi olla vain hiljaa. Ettei enää riitä että lähipiirini tietää mielipiteeni ja ajatukseni. Uuden päävalmentajan julkistaminen meni niin ikävän ”Turun-taudin” piikkiin. Rakas Turku ja TPS kaipaisi hieman raippaa ja vanhojen kaverisuhteiden unohtamista. Patonkimaan kiekkosarja ei tunnetusti ole niitä kaikkein timanttisimpia. Siitä ei sen enempää, kaikki tietävät miten asiat ovat tämän kauden aikana edenneet. Jos joskus niin nyt vaaditaan tekoja. Ennen kaikkea vahvoja päätöksiä. Ei päätöksiä, joissa kokematon ja karismaton kakkosvalmentaja nimitetään vastuuseen. En edes halua puhua apuvalmentajista, niin syvälle en jaksa mennä. Ilman rohkeita päätöksiä voidaan luisua tilanteeseen johon kukaan TPS-ystävä ei halua. Tilanteeseen josta voi vain nähdä painajaisunia.

Olen ollut vahvasti Juhani Tammista vastaan tietyissä asioissa. Tosiasiassa Tammisen meriitit ja näytöt valmentajana Suomessa ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Muutamat ”palavat seuran rauniot” jälkeensä jättänyt Tamminen on kiistelty persoona. Tällaiseen tilanteeseen, jossa TPS on tällä hetkellä, hän on juuri oikea mies. Tammisen intensiteetti, sitoutuminen ja projektiluontoisen tilanteen hoitotaidot ovat vertaansa vailla. Muutama muukin turkulainen herra valmentajaspekulaatioissa pyörii, mutta riittääkö näiden herrojen nöyryys ja into lopulta tässä tilanteessa? Toivottavasti TPS johdolla on selkärankaa ottaa vastuuta ja pöllyttää organisaatiota – ylhäältä asti. Tilanteessa on myös pelaajien ”ammattiylpeys” melkoisella koetuksella. Onko sitä olemassa? Näillä näytöillä ei montaa liigapeluria nykyjoukkueessa ole.

Uuden toimitusjohtajan nimeämisen jälkeen olin toiveikas ja innostunut. Puikkoihin vaikutti tulleen fiksu, tarkka ja osaava mies. Tälle miehelle tarjottiin kaikki kuin kultalautaselta. Mestaruus ja mestaruuden tuoma suosio sekä huomio. Voiko tuossa asemassa, uutena johtajana oleva mies, muusta haaveilla? Koko Turun seutukunta sykki ja eli mestaruuden mukana. Silti tavoitteet täksi kaudeksi olivat lähinnä karsintapaikan välttäminen. Tuntuu ihmeelliseltä, miten myynnin ammattilaisena pidetyt henkilöt toimivat näin. Mestaruutta ei hyödynnetty myynnin, imagon tai markkinoinnin kannalta lainkaan. Päinvastoin. Samanlaista näivettämisen ja tukahduttamisen taktiikkaa harrastaa muuan toinenkin turkulaiskiekkojoukkueen johto. Talouden tasapainottaminen ja vanhojen velkojen hoitaminen ovat prioriteetteja, se on selvä. Silti itse tuotetta ja oheismarkkinointia on kehitettävä, organisaatiota sekä joukkuetta vahvistettava määrätietoisesti. Milloin muulloin se olisi ollut helpompaa kuin kevään huumassa?

Toivon sydämestäni että moitteet johtoa, valmentajistoa sekä pelaajistoa kohtaan osoittautuisivat aiheettomiksi. Nyt näin ei vain ole. En nauti tästä tilanteesta tai mielipiteistäni yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan. En ole masokistiluonteinen, en. Mieluummin seuraan taistelevaa joukkuetta ja organisaatiota. Urheilussa on aina vain yksi voittaja, mutta tapa jolla tämä farssi etenee on käsittämätöntä. Toivon kaikille TPS-kannattajille hyvää, tai ainakin parempaa, kevättä ja liigakarsintojen välttämistä. Ensi vuodesta ei uskalla vielä puhua ennen runkosarjan viimeisiä kierroksia, ennen liigakarsintoja.


Tuukka Kahila
Kiekkoaktiivi